Navigation 2
- right
Tähtitieteen opetusta on luonnollista toteuttaa osittain koululuokan ulkopuolella. Taivaan ilmiöitä ja pimeän tähtitaivaan kohteita voi havainnoida luonnossa paljain silmin, kiikareilla tai kaukoputkella. Tähtitaivaan valokuvaus onnistuu vain ulkona, samoin erikoisten ja yllättävien tapahtumien ja ilmiöiden näkeminen. Tällaisia ovat esimerkiksi meteorit, halot, taivaan väri-ilmiöt, revontulet ja satelliitit.
Koulun läheisyydessä tehtävän havainnoinnin ohella opettaja voi viedä oppilaansa koulun ulkopuolisiin vierailukohteisiin. Luokan kanssa voi tutustua planetaarioihin, näyttelyihin tai yleisötapahtumiin. Käytettävissä olevien rahavarojen salliessa opettaja voi suunnitella pitempää retkeä observatorioon tai tiedekeskukseen kotimaassa tai jopa ulkomailla. Tällaisen matkan suunnittelu vaatii aikaa sekä yhteistyötä oppilaiden vanhempien ja koulun henkilökunnan kanssa. Luokan kanssa tutustutaan ennakkoon vierailukohteeseen Internetin ja kirjallisuuden avulla. Oppilaat valmistelevat kohteen tarjonnasta ryhmissä syventäviä esityksiä, jotka esitellään myös ennakkoon koko luokalle. Näin oppilailla on vierailukohteeseen mennessään mielikuva kohteesta.
Oman paikkakunnan tähtitorneissa kannattaa vierailla usein ja vaikka lyhyestikin. Näyttelyn tai pienoisplanetaarion voi myös lainata koululle. Pienoisplanetaariota voi esitellä lainaavan järjestön asiantuntija tai koulun oma, asiaan perehtynyt opettaja. Lainaava järjestö järjestää myös planetaarion käyttökoulutusta.
Kuvassa näkyy Järvenpään Keskustan koulun tähtiobservatorio sisältä kuvattuna. Keskellä ylhäällä näkyy stabiilin tukipilarin päässä Celestron-kaukoputki. Tornissa on pyörivä kartiomainen kupu (kuva IH, Finland).
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa:n toimistossa ja Kaivopuiston tähtitornissa voi vierailla sovitusti luokankin kanssa. Ursa järjestää yleisönäytöksiä tähtitornilla sekä pimeän taivaan kohteiden että Auringon havainnoimisessa.
Ursasta voi tilata pienoisplanetaarion koululle tähtinäytöksiä varten. Ursa myös kouluttaa esittelijöitä planetaarion käyttöön.
Ursasta voi lainata kiertävän tähtitiedenäyttelyn koululle ilmaiseksi. Lainata voi mm. aurinkokunnan pienoismallin.
www.ursa.fi/ursa/koulupalvelu/
Ursan koulupalvelu tarjoaa kouluille ja päiväkodeille tietoa ja materiaalia tähtitieteen opettamiseen ja opiskeluun. Lainaksi Ursasta voi tilata kirjoja, diasarjoja sekä kaukoputken.
Helsingin observatorio perustettiin yliopiston tähtitieteen laitoksen peruskorjattuihin tiloihin Tähtitorninmäelle. Avajaiset olivat 23.10.2012. Observatorio on avoinna sekä kouluryhmille että yleisölle.
Tiedekeskus Heureka on oivallinen kouluryhmien vierailukohde. Pysyvien näyttelyiden lisäksi siellä on vaihtuvia teemanäyttelyitä, ja lisäksi Verne-teatterissa voi katsella filmejä tähtitieteestä.
Muillakin paikkakunnilla kuin Helsingissä on oma tähtitorni, yksityinen tai järjestön ylläpitämä. Niihin on mahdollista päästä kouluryhmien kanssa vierailulle sopimuksen mukaan.
Särkänniemi Tampereella on mainio ja keskeinen kohde kouluvierailuja varten. Tarjolla on monenlaisia aktiviteetteja sekä runsaasti tietoa tähtitieteestä.
Metsähovin radio-observatorio Kirkkonummella ottaa vastaan ryhmiä sovitusti. Kohde on sopiva hieman vanhemmille oppilaille.
Tuorlan observatorio Turussa on mainio vierailukohde opettajille ja vanhemmille oppilaille. Sopimuksen mukaan myös pienempiä oppilaita voi tutustua laitokseen.
Kallioplanetaario Jyväskylässä on mainio Lasten Löytöretkikohde, josta löytyy planetaarion lisäksi monenlaista katsottavaa ja koettavaa kaikenikäisille.
Söderfjärden Vaasassa mainostaa itseään toimintakeskuksena, josta löytyy Suomen kaunein meteoriittikraatteri. Alueella on mm. observatorio, lintutorni sekä paikan historiasta kertova näyttely.
Previous page: Avaruustutkimuksen tuloksia
Seuraava sivu: Opetusohjelmia ja avaruustutkimusta